Saksanpaimenkoiraliiton uusi yhteistyökumppani Koiranurkka.fi esittäytyy

Olen Sari Takkinen, Koiranurkan yksinyrittäjä ja saksanpaimenkoirakasvattaja Volles Haus kennelissä. Olen kasvattanut pienimuotoisesti käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria 2000- luvun alkupuolelta lähtien, ja tavoitteenani on kasvattaa terveitä, rodunomaisia koiria, jotka soveltuvat sekä työhön että harrastuksiin. Olen ollut erittäin eläinrakas lapsesta asti, ja koirat ovat olleet osa elämääni aina. Ensimmäinen koiraharrastuslajini oli agility ja harrastuskaverina naapurin kultainen noutaja. Kun hankin ensimmäisen oman koirani 90-luvun alussa, oli rotuvalintani Saksanpaimenkoira. Siitä lähtien talouteen on kuulunut vaihteleva määrä saksanpaimenkoiria. Tällä hetkellä kotoa löytyy kolme saksanpaimenkoiraa Kunkku, Kingi ja Kerttu. Olen ollut Saksanpaimenkoiraliiton ylpeä jäsen harrastuksen alusta asti. Saksanpaimenkoira ja sen tulevaisuus on minulle sydämen asia, siksi olenkin erityisen innoissani solmitusta yhteistyösopimuksesta Saksanpaimenkoiraliiton kanssa, ja odotan innolla mahdollisuutta jakaa kokemuksiani ja oppia lisää tästä upeasta rodusta yhdessä muiden harrastajien kanssa . Alkuaikoina omaan lajivalikoimaani kuuluivat näyttelyt, haku ja IGP. Nykyään vapaa-aikani kuluu intensiiviseen IGP-harrastukseen. Tämä intohimo on vienyt minut entistäkin syvemmälle saksanpaimenkoirien maailmaan, Perheeseeni kuuluu myös rakas aviomieheni, joka on virkaurallaan ohjannut ja kouluttanut omia ja kollegoiden työkoiria, Janne on myös Saksanpaimenkoiraliiton maalimies. Teemme tiivistä yhteistyötä liiton kanssa myös vapaa-ajalla. Yhdessä etsimme ja testaamme tuotteita Koiranurkan valikoimaan, jotta voisimme tarjota laadukkaat tarvikkeet niin vapaa-aikaan, kun harrastukseenkin kaikille saksanpaimenkoiran ystäville. Meille koirat ovat elämäntapa, enkä osaakaan kuvitella elämää ilman koiria. Niiden kanssa yhdessä tekeminen on se juttu mistä saa eniten iloa ja voimaa arkeen. Parasta on, kun näkee iloisen ja itsevarman koiran työskentelevän omassa leipälajissaan. Koiranurkan valikoima onkin muotoutunut vuosien saatossa kertyneiden kokemusten pohjalta aktiivisesta koiraharrastuksesta ja kasvatustoiminnasta. Halusta tarjota omille koirille vain parasta. Koiranurkka on pieni koiratarvikkeita ja ruokia myyvä kauppa Ristiinassa, Saimaan rannalla. Koiranurkka on toiminut jo lähes 10-vuoden ajan erilaisia koiraihmisiä ja -harrastajia palvellen. Verkkokauppa on vasta perustettu ja tuotevalikoimaa päivitetään jatkuvasti, otammekin mielellämme vastaan kehitysehdotuksia, sekä toiveita ja vinkkejä laadukkaista, toimivista tuotteista. Koiratarvikkeiden ja ruokien lisäksi valikoimasta löytyy joitakin ruokia ja tarvikkeita myös kissoille. Koiranurkka järjestää myös erilaisia koulutuksia ja tapahtumia omien resurssien ja toiveiden mukaan. Koiranurkalta löytyy myös oma sisätreenitila ja ulkokenttä, joita on mahdollista vuokrata sovitusti. Nähdään ja tullaan tutuiksi!

Huoltokatko

Keskustelupalsta on uuden sivuston julkaisun myötä huoltokatkolla. Otamme keskustelupalstan käyttöön mahdollisimman pian.

Hae sivustolta:

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors