Käyttökoirat pelastavat ihmishenkiä, mutta kuka pelastaa käyttökoirien tarpeelliset ominaisuudet? 

                                                                                                                                                               29.12.2023

Olemme saaneet jouluna lukea, kuinka poliisi sankarikoirineen pelastivat pojan lumihangesta Korpilahdella. Onnellinen loppu tarinalle, jossa olisi voinut käydä erittäin huonosti.

Tarinalla on myös toinen opetus lumipenkkojen vaarallisuuden lisäksi; käyttökoirat, kuten belgian- tai saksanpaimenkoirat, ominaisuuksineen ja ihmisen intohimo oppia hyödyntämään käyttökoirien luontaisia ominaisuuksia ovat “työkaluja, joita koneet eivät pysty korvaamaan”.

Hyvin todennäköisesti oli lapsen ja hänen läheistensä onni, että paikalla oli juuri Mikko Nivala Kuha-koirineen, eikä vain ylikonstaapeli Mikko Nivala, vaan myös siviili-Mikko, joka on käyttänyt paljon aikaa – myös virka-ajan ulkopuolella – kouluttautumalla kouluttamaan käyttökoiria, sekä kouluttamalla näitä koiria ohjaajineen monipuolisesti harrastuspuolella virkakoirauran ohella.

Jotkut tahot ovat yrittäneet määrätietoisesti mustata käyttökoiraharrastajia julkisuudessa omien tarkoitusperiensä edistämiseksi. ”Markkinoinnillinen mustamaalaus” on tuntunut uppoavan tiettyyn osaan mediaa ja äänekkäisiin somettajiin… jakaen värittynyttä kuvaa harrastuksesta.

Toisaalta medialta ja some-nimimerkeiltä unohtuu – jos edes haluavat ymmärtää – käyttökoirien ominaisuuksien monipuolinen hyödyntäminen eri virkatehtävissä. Näitä koiria hyödyllisine ominaisuuksineen ei olisi, ellei käyttökoirien luonneominaisuuksiin panostavien rotujärjestöjen ”hurahtaneita” siviiliharrastajia, -kouluttajia, -kasvattajia, tai -maalimiehiä olisi jakamassa tietojaan ja taitojaan – usein ilmaiseksi – uusille koiranohjaajille, kasvattajille ja kouluttajille koirien ominaisuuksien ymmärtämiseksi, hyödyntämiseksi ja lopulta koirien kouluttamiseksi, myös virkapuolella. Ilman siviilipuolen harrastajien koiramääriä tai luonneomaisuuksia mittaavia testejä tai kokeita ei tarjolla olisi työhön soveltuvia käyttöominaisuuksia omaavia koiria virkakunnan hyödynnettäväksi ihmisten pelastamiseen ja yhteiskunnan sääntöjen valvomiseen.

Toivottavasti muistat tämän tarinan onnellisen lopun ja erityisesti siinä auttaneet Mikon ja Kuhan. Ehkä muistat myös laajemmin virkakoiranohjaajat, sekä näiden virkakoirat yhtenä osana käyttökoiria ja muut harrastuskäytössä olevat käyttökoirat sekä näiden kasvattajat ja kouluttajat. Arjen puurtajat, jotka tekevät työnsä/harrastuksensa pitäen käyttökoiran keskiössä ilman taloudellisia päämääriä.

Käyttökoirat pelastavat ihmishenkiä, mutta kuka pelastaa käyttökoirien tarpeelliset ominaisuudet?

Onnea vielä onnistumisesta työssä kaikkien eteen Mikko & Kuha! Onneksi tällä tarinalla oli onnellinen loppu!

Kirjoittaja on pitkänlinjan käyttökoiraharrastaja, Saksanpaimenkoiraliiton maalimies- ja koetuomarikouluttaja
Jari Kokkonen

Savon Sanomissa julkaistun artikkelin pääset lukemaan:

Lukijan Sanomat | Kuopiolainen käyttökoiraharrastaja ihmishenkiä pelastavista työpareista: “Työkaluja, joita koneet eivät pysty korvaamaan” | Pääkirjoitus & mielipide | Savon Sanomat)

Huoltokatko

Keskustelupalsta on uuden sivuston julkaisun myötä huoltokatkolla. Otamme keskustelupalstan käyttöön mahdollisimman pian.

Hae sivustolta:

Generic selectors
Exact matches only
Search in title
Search in content
Post Type Selectors